Nyt lähteä saanut Dennis Muilenburg aloitti Boeingin toimitusjohtajana vuonna 2015. Hän toimi lokakuuhun 2019 saakka myös yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Tuolloin Boeing eriytti toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan tehtävät ja nosti hallituksen puheenjohtajaksi David L. Calhounin. Syynä olivat MAX-koneiden kanssa ilmenneet vakavat ongelmat. Nyt Calhoun siirtyy hallituksen rivijäseneksi ja aloittaa toimitusjohtajan tehtävät 13. tammikuuta 2020. Boeingin talousjohtaja Greg Smith toimii väliaikaisena toimitusjohtajana muutaman viikon ajan. Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin hallituksessa jo toimiva Lawrence W. Kellner.
Boeingin mukaan vaihdokset yhtiön johdossa tuovat läpinäkyvyyttä ja aiempaa parempaa proaktiivista keskustelua Yhdysvaltain ilmailuviranomaisen FAA:n sekä muiden ilmailuviranomaisten kanssa. Tavoitteena on Boeing 737 MAX -koneiden turvallinen paluu taivaalle. Boeing on työskennellyt 737 MAX -koneiden ohjelmistopäivitysten parissa jo ensimmäisen eli Lion Airille tapahtuneen Boeing 737 MAX -turman seurauksena eli lokakuusta 2018 lähtien. Aikaa korjaustoimiin on ollut siis jo yli vuoden verran. Jälkimmäinen eli maaliskuussa 2019 tapahtunut Ethiopian Airlinesin Boeing 737 MAX -turma, johti maaliskuussa 2019 maailmanlaajuiseen Boeing 737 MAX -koneiden lentokieltoon.
Päätöksen lentokiellon kumoamisesta tekevät aikanaan yhteistyössä FAA, EASA ja muut ilmailuviranomaiset. Suurimpana edessä olevana tehtävänä voi kuitenkin pitää matkustajien luottamuksen palauttamista kahden samanlaisen lentoturman jälkeen. Niissä menehtyi yhteensä 346 ihmistä. Boeing on aiemminkin ollut vaikeassa tilanteessa. Yhtiön Boeing 787 Dreamliner -ohjelma oli suurissa vaikeuksissa vuonna 2013 alkaen, kun uusissa litiumakuissa oli merkittäviä turvallisuusongelmia. Nyt tämä entinen ongelmakone kannattelee Boeingia 737 MAX ja 777X -koneohjelmien sijaan. T.T. MH. Päivitys kello 18.20: Lisätty tapahtumien taustoja. Lue myös:
|
|||