Norwegian ja OSM Aviation tiivistävät yhteistyötä

Norwegian_LH_crew_1Norwegian Air Resources Holding (NARH) ja OSM Aviation ovat allekirjoittaneet sopimuksen entistä tiiviimmästä lentäjien ja matkustamohenkilökunnan palkkaamisessa, koulutuksessa ja hallinnoinnissa. Osapuolet tekevät  jo nykyisin yhteistyötä useissa maissa.

Norwegianin kokonaan omistama tytäryhtiö NARH ostaa 50 prosenttia OSM Aviationin osakkeista. Samalla OSM Aviation hankkii edelleen 49 prosenttia Norwegianin tytäryhtiöiden osakkeista Espanjassa, Suomessa ja Isossa-Britanniassa siten, että Norwegianilla säilyy enemmistöomistus NARH:n kautta näissä yhtiöissä.

Yhteistyön sanotataan turvaavan työpaikkoja sekä tarjoavan uramahdollisuuksia Norwegian-perheessä yhtiön laajentumisen myötä. Norwegianin ja OSM Aviationin palveluksessa olevien lentäjien ja matkustamahenkilökunnan työsuhteet säilyvät ennallaan.

OSM Aviation tarjoaa vakituisia työsuhteita kilpailukykyisillä palkoilla ja työehdoilla nykyisille ja tuleville työntekijöilleen. Yhteistyön avulla Norwegian varmistaa paikallisen asiantuntemuksen ja läsnäolon globaalin laajenemisen tarpeisiin.

OSM Aviation työllistää tällä hetkellä yli 1 000 Norwegianin miehistön jäsentä Ruotsissa, Suomessa, Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Rekrytointi-, koulutus-, henkilöstö- ja lennolla tarjottavia palveluita tuotetaan myös useille muille kansainvälisille asiakkaille.

"Yhdistymisen myötä OSM Aviationista tulee yksi maailman johtavista yhtiöistä ilmailualalla lentäjien ja matkustamohenkilökunnan palkkaajana, kouluttajana ja hallinnoijana. Olemme tehneet yli kaksi vuotta antoisaa ammatillista yhteistyötä OSM Aviationin kanssa. Henkilöstömme, joka on OSM:n palveluksessa, on yhtiölle hyvä referenssi. Yhdessä rakennamme aiempaa vahvemman ja kilpailukykyisemmän yhtiön laajentuaksemme uusille markkinoille", sanoo NARH:n toimitusjohtaja Krister Aarnio.

"Tämä on tärkeä virstanpylväs meille. Yhteistyö vahvistaa entisestään maailmanlaajuista asemaamme laadun, osaamisen ja henkilöstöresurssien tarjoajana asiakkaillemme sekä rooliamme houkuttelevana työnantajana", sanoo OSM Aviationin toimitusjohtaja Espen Høiby.

 Sopimuksen saattaminen päätökseen vaatii Euroopan komission hyväksynnän EU:n yrityskauppavalvonnan mukaisesti. Kauppa on tavoitteena saattaa päätökseen vuoden 2016 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä.