Finnairin ja Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen säästöneuvotteluiden viimeinen päivä on lähtenyt käyntiin. Finnairin mukaan osapuolten näkemyerot ovat vielä yli kymmenen miljoonaa euroa. "Ratkaisuhenkeä kaikille!", toivotti Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo neuvotteluaamun alkaessa. Osapuolet aloittivat viimeisen päivän neuvottelut kello 10.00. Neuvotteluissa on ollut esillä mm. viiden prosentin palkanalennus. Näkemyseroja on kuitenkin ilmennyt palkanalennuksen lisänä tarvittavasta työn tuottavuuden lisäämisestä. Mukana on ollut esitys nostaa viikkotuntirajaa nykyisestä 115 työtunnista 130 tuntiin. SLSY on ilmoittanut hakevansa säästöjä mutta ei ole lähdössä palkkakilpaan aasialaisen työvoiman kanssa. Finnairin käynnissä olevasta säästöohjelmasta on saatu jo 155 euron kustannussäästöt ja kuluvan puolen vuoden aikana haetaan vielä puuttuvat 45 miljoonaa euroa. Suurin osa puuttuvasta summasta tulee Finnairin mukaan ammattiliittojen työehtosopimuksista. Finnair käyttää vertailutasona vuoden 2010 yksikkökustannustasoa. Finnair on hakenut SLSY:n kanssa kaikkiaan 18 miljoonan euron säästöjä. Neuvotteluissa Suomen liikennelentäjäliiton SLL:n kanssa haetaan 17 miljoonan säästöjä ja Ilmailualan unionin kanssa 8 miljoonan säästöjä. Finnair aloitti säästöneuvotteluiden aikana maaliskuussa 2014 myös yhteistoimintaneuvottelut henkilöstönsä kanssa. Ne koskevat hallinnossa ja tukitoiminnoissa työskentelevää henkilöstöä sekä matkustamohenkilökuntaa. Matkustamohenkilökunnan osalta yt-menettelyssä mainittu jopa yli kolmentoista reitin suunnitellusta ulkoistuksesta johtuva mahdollinen vähennystarve olisi noin 540 henkeä. Tämän lisäksi on suunnitteilla ulkoistaa matkustamohenkilökunta omaa yhtiöön. Myös lomautustarve on ollut vaihtoehtona. Finnairilla on Suomessa noin 1500 matkustamotyöntekijää. Lue myös:
|
|||