FinnHEMS lensi koelentoja tulevan Kuopion tukikohtansa ympäristössä

Finnhemms_FH30_lennollaFinnHEMS järjesti marraskuussa yhteistyössa Kuopion kaupungin kanssa koelentotapahtuman Kuopion Kelloniemeen kaavaillun uuden tukikohdan alueella. Koelentojen tarkoituksena oli tarjota lähialueen asukkaille mahdollisuus havannoida helikopterin ääntä Kelloniemessä.

FinnHEMSin nykyinen Itä-Suomen FH60 – väliaikainen tukikohta sijaitsee Rissalan lentokentän yhteydessä Toivalassa. Päivystystoiminta muutti tilapäiseen tukikohtaan tammikuussa 2014.

Lääkärihelikopterin on tarkoitus toimia Rissalan tukikohdassa noin kolmen vuoden ajan. FinnHEMSin tavoitteena on saada pysyvä tukikohta vielä lähemmäksi Kuopion keskusta-aluetta Kelloniemeen.

Suunnitellun tukikohdan lähialueen asukkaat saivat marraskuun viimeisenä viikonloppuna mahdollisuuden havannoida lääkärihelikopterin ääntä autenttisesti, kun Kelloniemessä järjestettiin koelentotapahtuma.

FH60-helikopteri havainnollisti käytettyjä lentoreittejä, ja tarjosi mahdollisuuden havannoida ääntä myös laskun ja nousun aikana. Koelennot suoritettiin sekä lauantaina 29. ja sunnuntaina 30. marraskuuta.

Uusi tukikohta toisi lisää nopeutta toimintaan

Välimatka Rissalasta Kuopion keskustaan ja KYSiin on pitkä, ja lääkäri pitää noutaa sairaalasta helikopterilla päivystysvalmiuden palauttamiseksi. Lisäksi etäisyys tarkoittaa noin 10 minuutin viivettä keskusta-alueen tehtävien hoidossa.

Myös päällekkäisten tehtävien hoitaminen on etäisyyden takia hankalaa, etenkin niissä tilanteissa, jolloin yksikkö on Kuopion keskustassa maayksiköllä – ambulanssilla – ja sille tulee hälytys toiseen tehtävään, jonne on tarve lähteä helikopterilla.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ja Kuopion kaupunki ovat 2,5 vuoden ajan etsineet Kuopion alueelta sijoituspaikkaa, joka olisi paitsi potilaiden kannalta optimaalinen huomioiden Kuopion väestökeskittymä, myös täyttäisi lentotoiminnan vaatimukset riittävistä ilmailumääräykset täyttävistä esteettömistä lentosektoreista. Kelloniemi täyttää kummatkin vaatimukset.

Kari Kyheröisen kuvaama YouTube-video koelentojen ajalta:

Lue myös: