Lufthansa panostaa Suomen markkinoihin

Lufthansa_tailLufthansan Skandinavian, Suomen ja Baltian johtaja Ulrich Link sekä Suomen ja Baltian maajohtaja Paulo Yoshikawa kertoivat yhtiön näkymistä Helsingissä 3. joulukuuta. Elokuussa tehtäviinsä nimitetyt miehet luottavat Lufthansan vahvuuksiin täkäläisillä markkinoilla. Vuosi 2012 on yksi menestyksellisimmistä yhtiön Suomen historiassa. Laajemmin katsoen Lufthansa aikoo kovassa maailmanlaajuisessa kilpailutilanteessa keskittyä premium-tasoon kaikissa kolmessa matkustusluokassaan. Luvassa on miljardiluokan investointeja uuteen lentokonekalustoon sekä uudistuviin matkustamoihin internet-yhteyksineen.

Päättymässä oleva vuosi on yksi menestyksellisimmistä Lufthansan Suomen historian aikana. Tammikuun ja lokakuun välisenä aikana yli 600 000 matkustajaa lensi Lufthansan koneella Helsingistä tai Helsinkiin," kertoo Paulo Yoshikawa, tuore Suomen ja Baltian maiden maajohtaja.

"Vuonna 2013 ja siitä eteenpäin pyrimme säilyttämään asemamme yhtenä suosituimmista lentoyhtiöistä ja parantamaan entisestään asiakasuskollisuutta."

"Lufthansa panostaa voimakkaasti Suomen markkinoihin. Vuonna 2012 aloitimme kaksi uutta reittiä Helsingistä: Berliiniin ja Düsseldorfiin. Uudet reitit ovat saaneet suomalaisilta asiakkailtamme hyvän vastaanoton”, Paulo Yoshikawa jatkaa.

"Lennämme nyt neljä kertaa päivässä Frankfurtiin (talvella kolme), kolme kertaa Müncheniin ja lähes päivittäin Berliiniin ja Düsseldorfiin. Tarjoamme nyt siis joka päivä yhdeksän lentoa, jotka yhdistävät Suomen Lufthansan maailmanlaajuiseen verkkoon, joka käsittää 246 kohdetta 103 maassa".

Paulo Yoshikawa on tehnyt pitkän uran Lufthansalla. Vuonna 1975 hän aloitti työt myynninedistäjänä Lufthansa German Airlinesin palveluksessa Brasilian Sao Paulossa. Sen jälkeen hän toimi useissa tehtävissä Lufthansa Groupin palveluksessa Brasiliassa, kunnes aloitti Lufthansan Portugalin maajohtajana vuonna 1998.

Vuonna 2000 hänet nimitettiin Espanjan ja Portugalin johtajaksi. Elokuussa 2006 Paulo Yoshikawa muutti Ateenaan, jossa häntä odotti Kreikan ja Kyproksen johtajan tehtävä. Tämän vuoden elokuussa hänet nimitettiin Suomen ja Baltian maajohtajaksi.

Uusi Lufthansan Skandinavian, Suomen ja Baltian johtaja Ulrich Link puolestaan pitää Pohjoismaita Euroopan lentoliikenteen tärkeimpänä markkina-alueena.

Sekä taloudellinen hyvinvointi että pohjoiseurooppalaisten korkea liikkuvuusaste ovat vaikuttaneet siihen, että Lufthansa on todella sitoutunut toimimaan pohjoismaisilla markkinoilla”, Ulrich Link sanoo.

"Sitoutuminen näkyy yhtiön reittiverkoston laajuudessa ja tiheydessä sekä lentokalustossa. Meillä on 12 kohdetta Skandinaviassa, Suomessa ja Baltian maissa ja 220 lentoa viikossa (SWISS ja Austrian Airlines mukaan luettuna 250 lentoa)”.

Tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää sitoutumistamme Pohjoismaihin. Tavoitteenamme on säilyttää ja vahvistaa Lufthansan vahvaa asemaa alueella”, Link jatkaa.

Ulrich Linkin pitkä ja menestyksekäs ura Lufthansalla alkoi vuonna 1990. Hän on toiminut useissa tehtävissä Lufthansa Groupin ja sen tytäryhtiöiden palveluksessa Euroopassa ja Afrikassa.

Vuonna 2010 Lufthansan hallitus nimitti Ulrich Linkin Egyptin, Itä-Afrikan ja itäisen Välimeren alueen markkinointi- ja myyntijohtajaksi. Oltuaan kaksi vuotta Kairossa hänet nimettiin nykyiseen tehtäväänsä Tukholmassa 1. elokuuta 2012.