USA:n puolustusministeri Mattis kävi Helsingissä lentävällä E-4B-johtokeskuksella

e4_ti_1117_netUSA:n puolustusministeri James Mattis vieraili alkuviikolla Suomessa. Hän saapui Helsinki-Vantaalle maanantaina 6. marraskuuta. Koneena oli Boeing E-4B Advanced Airborne Command Post (75-0125), USA:n ylimmän johdon lentävä johtokeskus ydinsodan varalta.

Puolustusministeri James Mattis on entinen Yhdysvaltain merijalkaväen kenraali. Hänet tunnetaan tinkimättömästä omistautumisesta sotilasuralleen.

Mattis tapasi maanantaina presidentti Sauli Niinistön. Tiistaina ohjelmassa oli ainakin neuvottelu puolustusministeri Jussi Niinistön kanssa. Niinistö kutsui Yhdysvallat mukaan Suomessa järjestettävään monikansalliseen sotaharjoitukseen, joka olisi samaa suuruusluokkaa Ruotsin viimekesäisen Aurora-harjoituksen kanssa.

Yhdysvaltain puolustusministerit ovat viime aikoina lentäneet ulkomaanmatkoillaan Boeing E-4B -koneella. Esimerkiksi puolustusministeri Ashton Carter käytti sitä vieraillessaan Tallinnassa 2015. Johtokeskus on rakennettu Boeing 747-200 JumboJet -matkustajakoneen runkoon.

E4B_vantaa_2_1117Ministerivierailuja tuetaan USAF:n kuljetuskoneiden lennoilla. Mattisin vierailun yhteydessä Helsinki-Vantaalle saapui Boeing (McDonnell Douglas) C-17 Globemaster III (kuvassa oikealla).

Puolustusministeri Mattis lähti Suomesta tiistaina iltapäivällä. E-4B nousi Helsinki-Vantaan kiitotieltä 22R kohti syystalven laskevaa aurinkoa (otsikkokuvassa, klikkaa suuremmaksi).

Harvinainen lentokonevieras luonnollisesti kiinnosti ja sen lähtöä odottamaan oli saapunut runsaasti ilmailuvalokuvaajia. Suomesta kone lensi Brysseliin.

Project Nightwatch

E-4B on projekti Nightwatchin tuote. Tavoitteena oli kehittää moderni lentävä komentokeskus, joka mahdollistaa sotavoimien korkeimman johdon toiminnan myös Yhdysvaltoihin kohdistuvan ydinhyökkäyksen ollessa käynnissä ja sen jälkeen. Siksi E-4B tunnetaan usein nimellä Tuomiopäivänkone.

E4B_vantaa_1_1117Advanced Airborne Command Postin pääkäyttäjiä ovat Yhdysvaltain presidentti ja puolustusministeri sekä heitä komentoketjussa seuraavat. Kun presidentti on lennolla, E-4B:n radiokutsu on Air Force One.

E-4-koneita on neljä. Ne ovat peräisin 70-luvulta, mutta niitä on päivitetty vuosien varrella. Matkustajakoneiksi tarkoitettuja runkoja on jo alun perin modifioitu merkittävästi.

Niiden elektroniikka on erityisesti vahvistettu kestämään ilmakehän ylimmissä osissa tapahtuvan ydinräjähdyksen aiheuttama EMP eli elektromagneettinen pulssi, joka tuhoaa sähkölaitteita.

Koneiden ohjaamoja ei ole samasta syystä modernisoitu, vaan niissä on edelleen EMP:n kestävät perinteiset kellomittarit. Ohjaamon ikkunat voidaan peittää säteilysuojilla, jotka muistuttavat mikroaaltouunien ovi-ikkunoissa käytettyä rei'itettyä metallilevyä.

E-4B kykenee jatkamaan toiminta-aikaansa ilmatankkauksiin. Lisäksi se on varustettu runsailla elintarvikevarastoilla.

airforce_one_747_8_boeingMyös presidentin nykyiset Boeing VC-25A-koneet kykenevät tankkaamaan ilmassa. Säästösyistä seuraavan sukupolven Air Force One -koneisiin eli Boeing 747-8 - versioihin (kuva oikealla) ei tätä kykyä kuitenkaan enää rakenneta.

Käytännössä ilmatankattavien E-4B-koneiden lentoaikaa rajoittaa lähinnä moottorien voiteluaineiden riittävyys. Kriisitilanteessa lentävän komentopaikan arvioidaan kykenevän jopa viikon kestävään lentoon (luonnollisesti olettaen, että ilmatankkeritukea on saatavilla).

Tankkerin ilmatankkauspuomi kiinnittyy E-4B:n ohjaamon etupuolella olevaan tankkausaukkoon, joka näkyy kuvissa pienenä pullistumana. Ulkoisesti konetyypin suurin ero 747-matkustajakoneisiin on kuitenkin koneen ylärungossa oleva muotosuoja, joka kätkee kommunikaatiojärjestelmien satelliittiantennin.

E-4B:n yläkannella ohjaamon takana ovat lentomiehistön lepotilat. Muun tilan koneessa täyttävät johtokeskukset, ylimmän johdon neuvotteluhuoneet, miehistön lepotilat sekä VIP-tila. Luonnollisesti on erilaisia tarvikevarastoja sekä laitetiloja.

E6_Mercury_usnavyItsestään selvästi E-4B-koneessa on kattavat omasuojajärjestelmät. Erikoisuus on kahdeksan kilometriä pitkä, koneen perässä vedettävä lanka-antenni. Sen avulla kansallinen johtamisjärjestelmä voi antaa VLF-taajuuksilla (Very Low Frequency) komentoja sukelluksissa oleville Ohio-luokan ohjussukellusveneille.

Vastaava antennijärjestelmä on Yhdysvaltain merivoimien E-6 Mercury -linkkikoneessa (kuvassa vasemmalla).

Kun Yhdysvaltain presidentti matkustaa Boeing VC-25A Air Force One -koneellaan, jossain lähistöllä on aina E-4B kriisitilanteen varalta. Sellainen seuraa varmasti myös presidentti Donald Trumpia hänen parhaillaan käynnissä olevalla Aasian kiertueellaan. T.T.

Lue myös: