Ensimmäinen suuren kokoluokan venäläisvalmisteinen UCAS (Unmanned Combat Air System) -järjestelmä on tehnyt ensilennot. Suhoin kehittämä Su-70 Okhotnik-B UCASin ensilento tapahtui 3. elokuuta 2019. Asiasta kertoi uutistoimisto TASS. Ensilentonsa Venäjän Novosibirskissä tehnyt yksimoottorinen Su-70 Okhotnik UCAS on Suhoin kehittämä, mutta sen taustalla on vuonna 2007 MAKS-ilmailunäyttelyssä esitelty Mikoyan Skat UCAS-järjestelmä. Se ei kuitenkaan saanut riittävää rahoitusta. Nyt ensilentonsa on tehnyt uuden Okhotnikin ainoa valmistettu prototyyppi, jonka tuotanto aloitettiin vuonna 2017. Venäjän puolustusministeriön mukaan Okhotnikin ensilento kesti yli 20 minuuttia. Lennon aikana UCAS nousi noin 600 metrin korkeuteen ja laskeutui onnistuneesti. Ensilennolla dronea ohjasi ihminen maa-asemalta. Tulevaisuudessa Okhotnik kykenee myös autonomisiin operaatioihin. Edessä on nyt koelento-ohjelma ja UCAS-järjestelmän arvioidaan tulevan käyttöön 2020-luvulla. Okhotnik (englanniksi Hunter) on venäläisvalmisteinen häiveominaisuuksilla varustettu 20 tonnia painava miehittämätön ilma-alus, joka kykenee noin 1000 km/h:n lentonopeuteen ja kuljettamaan kahden tonnin hyötykuorman yli 4000 kilometrin päähän. Okhotnikin siipienkärkiväli on 20 metriä. Kokoluokka on samanlainen kuin Yhdysvaltain Northrop Grumman X-47B UCAS:lla Tämä miehittämätön ilma-alus on suunniteltu kuljettamaan asekuorma sisäisesti häiveominaisuudet säilyttäen. Käytössä olisi sama aseistus, joka on suunniteltu käytettäväksi PAK FA eli Suhoi Su-57 -hävittäjän kanssa. Mukana voi olla myös hypersoonisiin nopeuksiin kykenevää aseistusta. Vastaavia ilmapuolustus- ja taistelujärjestelmiä, jotka yhdistäisivät perinteiset sotilaskoneet ja miehittämättömän ilmailun kehittävät ainakin Boeing, Dassault Aviation ja Airbus sekä BAE Systems ja Leonardo. Lue myös:
|
|||