Saabin sarjatuotantovalmis Giraffe 4A on GaN-pohjainen (Gallium-nitraatti) S-band (E/F) -taajuusalueella (2 - 4 GHz) toimiva elektronisesti tasoantennilla skannaava AESA 3D -tutka. Valmistajan mukaan se havaitsee entistä pienemmät maalit paljon muita tutkia aiemmin.
Varsinainen työ S Band -tutkan kanssa aloitettiin vuonna 2009. Ensimmäiset järjestelmäasennukset tehtiin vuoden 2013 alkupuolella, jonka jälkeen aloitettiin ilmavalvonnan ja aseiden paikannuksen koekäytöt maalla ja merellä. Koekäyttöoperaatioiden aikana tutkan havaitseman maalin ja mittauskoneeseen sijoitetun GPS-laitteen paikkaero oli alle viisi metriä. Koekäyttöjaksojen aikana saadut tulokset vastasivat suorituskykyodotuksia ja osin jopa ylittivät ne.
Yksittäinen lokki nähdään jo 30 kilometrin etäisyydeltä. Järjestelmä sopii siis myös pienten miehittämättömien UAS-laitteiden (Unmanned Aerial System) havaitsemiseen ja seurantaan. Siten se mahdollistaa ns. UAS-parven havaitsemisen sekä erottamisen linnuista. Uutta monitoimitutkaa voidaan käyttää samanaikaisesti ilmavalvontaan, sotilaslennonjohdon tarpeisiin, ilmapuolustukseen, aseiden paikannukseen sekä havainnointiin ja varoituksiin ballististen ohjusten ja ammusten osalta.
Saab-tutka on yhteensopiva Link 16-, JREAP-C ja Link 11B -tietovuon kanssa. Sen häirinnäsietokyky on hyvä. ”Giraffe 4A palauttaa tasapainon puolustuksen ja modernien hävittäjien välille. Häiveteknologiaa käyttävien hävittäjien havaitseminen onnistuu entistä paremmin erilaisten tutkien yhdistelmällä. Siirrettävällä tutkallamme on korkea päivitysnopeus, jollaista on totuttu näkemään vain kiinteissä asennuksissa. Signaalitiedustelukoneet ovatkin seuranneet uuden 4A:n toimintaa”, paljastaa Trulsson.
Vastaavaa päivitysnopeutta on totuttu näkemään vain kiinteästi asennetuissa tutkissa. 4A-valvontatutkalla voi olla samanaikaisesti jopa yli 1000 seurantaa. Kaikkien maalien paikkaa ei kuitenkaan päivitetä jokaisella pyörähdyksellä. Vaihtoehtoisesti tutkalla voidaan valvoa myös pelkästään kapeampia 40-120 asteen sektoreita ilman antennin pyörimistä. Myös korkeuskulma on valittavissa. Eri asetuksia hyödyntämällä voidaan maksimoida reagointiaika ja seurannan täsmällisyys tai pidentää kantamaa. Yksi vaihtoehto on myös valvoa pelkkää horisonttia askeleittain ja paikallistaa mahdollisia ballististen aseiden laukaisupaikkoja sekä ohjata vastatulta. Tälläisissä operaatioissa maksimiaika yhdessä paikassa on alle 30 minuuttia joten järjestelmän nopea siirtyminen uuteen paikkaan on elintärkeä ominaisuus. Havainnointi- ja varoituskäytössä Giraffe 4A -tutka mittaa pienten rakettien ja tykin ammusten osumapaikan ja tuottaa siten tärkeää lisäaikaa omien joukkojen varoittamiseksi. Useamman tutkan samanaikainen käyttö tuotta lisäaikaa varoituksen antamiseeen.
”Seuraava AESA-tutkaversiomme on pitkän kantaman Giraffe 8A. Projekti kulkee noin puolitoistavuotta 4A:n perässä. Nyt olemme mockup-vaiheessa ja valmista odotetaan olevan vuoden 2017 aikana”, kertoo Trulsson tulevista tuotantosuunnitelmista. Pahimmiksi kilpailijoikseen Saab EDS nimeää Thalesin, jonka kanssa se kilpailee usein samoilla markkinoilla. Muita kilpailijoita kapealla sektorilla ovat mm. Raytheon sekä BAE ja Airbus.
Ruotsin puolustusvoimat poistui saarelta syvän rauhan aikana mutta tekee vuosien jälkeen paluuta saarelle. Puolustusvoimien ja paikallisen median uutisoinnin mukaan asukkaat ovat ottaneet paluun vastaan erinomaisesti.
Harjoitus alkoi mittavalla logistiikkaoperaatiolla Ruotsin länsirannikon Halmstadista maantie- ja lauttayhteyksien kautta Gotlannin saaren eteläosiin. Tehokkaan Gotlannissa toteutetun harjoituksen lisäksi yksi päämäärä oli juuri Giraffe 4A -tutkan suorituskyvyn koekäyttö ja esittely. Kantamansa puolesta tutkalla näkee Gotlannista Kaliningradiin ja pitkälle Baltian maihin saakka.
Harjoituksessa oli mukana myös mm. neljä Giraffe AMB -tutkaa ja Giraffe 75 -tutka luomassa ilmatilannekuvaa sekä kaksi HAWK RBS97 ja kolme RBS70 -ilmatorjuntaohjusta. Tutkamaaleina harjoituksessa käytettiin Ruotsin ilmavoimien JAS 39 Gripen -hävittäjiä. Ne operoivat osittain myös Gotlannissa sijaitsevalta Visbyn lentokentältä. Giraffe 4A:ta voidaan käyttää kahden hengen miehistöllä, joka saa laitteen toimintakuntoon alle 10 minuutissa. Purku onnistuu jopa alle viidessä minuutissa. Valvontaa voidaan suorittaa paikallisesti tai etänä. Tarjolla on 500 metriä pitkä valokuitukaapeli, joka tarjoaa gigabitin yhteyden tutka- ja valvontakontin välille. Laitteisto on valmistettu toimimaan kaikissa ilmasto-olosuhteissa rannikolta, aavikolle ja arktisiin olosuhteisiin. Varsinaisen tutka-antennin alapuolella oli Gotlannin harjoituksessa vielä tasapainottaja, joka korvautuu tuotantomallissa IFF-anturilla (Identification Friend or Foe eli omakonetunnistus). Luvassa on myöhemmin myös ns. Mode-C ja Mode-S -vastaanottimet.
Tuolloin tärkeässä osassa on myös jäähdytysyksikkö, joka vähentää lämpöjälkeä. Harjoituksessa tutkan tarvitsema sähkövirta tuotettiin kuitenkin ulkoisten aggregaattien avulla.
”Puolustusvoimilla on parhaillaan käynnissä merkittävä projekti maasta käsin tapahtuvan ilmapuolustuksen kehittämiseksi. Meillä on hyviä kokemuksia Saabin tutkista. Olimme Giraffe AMB:n kanssa avustamassa brittejä Lontoon Olympialaisten aikaan. Nyt tarvitsemme tutkiimme lisää kantamaa”, kertoo Ruotsin puolustusvoimien 61. ilmapuolustuspataljoonan komentaja Stefan Jönsson.
Giraffe 4A ei kuitenkaan ollut marraskuisessa sotaharjoituksessa ensi kertaa Gotlannissa. Tutkan prototyyppiä nimittäin koekäytettiin saarella jo kesällä 2014. Nyt koekäytetty Giraffe 4A on pääsääntöisesti sama laite, mutta se on siirretty sarjatuotantoalustalle. Saab tarjoaa Giraffe 4A -tutkaansa asiakkaille kiinteällä hinnalla ja varmistetulla toimitusaikataululla. Ensimmäiset laitteet toimitetaan toistaiseksi nimeämättömälle asiakkaalle vuoden 2016 toisen neljänneksen aikana. Samalla käynnissä on erivaiheissa olevia neuvotteluja useiden ostajakandidaattien kanssa. Giraffe tuttu myös Suomessa
Merivoimien Rauma-luokan ohjusveneiden sensorina on Sea Giraffe 9GA 208 -tutka. Ilmavoimat puolestaan käyttää Sisu SK250 -kuorma-autoalustalle asennettua Giraffe 100 AAA -lähivalvontatutkaa (LÄVA, kuvassa). Ne hankittiin 90-luvulla.
|
|||